Psykologin tervehdys

Psykologin tervehdys

Hei!

Mukavaa, että olet kiinnostunut Alatar Psykologipalveluista.

Olen Elisa, Alatar Oy:n perustaja ja laillistettu psykologi.

Osaamiseni psykologina pohjautuu kansainvälisesti korkeatasoiseksi tunnustettuun suomalaiseen yliopistokoulutukseen ja monipuoliseen työelämäkokemukseen. Näkemystä ja lähestysmistapoja erilaisten ihmisten kanssa työskentelyyn olen oppinut myös rakkaasta matkustusharrastuksestani eri kulttuureissa. Matkustaessa Trans-Siperian junassa kielitaidottomana läpi Venäjän, ihmisten kohtaaminen saa aivan uusia ulottuvuuksia. Vapaa-ajallani minulle tärkeitä asioita ovat matkustamisen lisäksi luonto ja eläimet. 

Työssäni pidän tärkeänä, että olen jokaiselle asiakkaalle aidosti läsnä ihmisenä ja kanssakulkijana vaikeissakin elämäntilanteissa luotettavana ammattilaisena. Yrittäjänä haluan tarjota laadukkaita palveluita, jotka soveltuvat asiakkaan yksilölliseen tarpeeseen. Palvelussuhteessa korostuu asiakkaan arvomaailman ja elämäntilanteen kunnioitus, asiakassuhteen luottamuksellisuus ja psykologin ammattietiikan noudatus. Asiakas saa Alatarissa palveluita, jotka ovat terveydenhuollon ammattilaisen tuottamia.

Olen ollut nuoruudestani saakka erittäin kiinnostunut psykologiasta, ihmismielestä ja antropologiasta. Minua kiehtoo ihmisen käyttäytyminen kokonaisuudessaan, johon kuuluvat niin biologiset, kehitykselliset kuin sosiaaliset ja kulttuurisidonnaiset tekijät. Psykologia on aina ollut vahvasti oma alani ja teen työtäni rakkaudesta työhöni, täydestä sydämestäni.

Haluan tarjota asiakkaideni käyttöön kaiken tietoni ja osaamiseni ihmismielen ja käyttäytymisen asiantuntijana. Työtapani pohjautuu eri psykologian suuntauksia yhdistävään tietopohjaan sekä ratkaisukeskeiseen työskentelyyn. Ohjaan asiakasta löytämään omia voimavaroja tavoitteiden etsimiseen ja saavuttamiseen kuin myös mielenterveyden haasteiden käsittelyyn elämänkriisien kohdatessa. Voin olla tukena myös silloin, kun kyseessä on vakava psykiatrinen sairaus tai sen epäily.

Kehitän Alatarin toimitusjohtajana asiakkailleni jatkuvasti monipuolisempaa palveluvalikoimaa, josta asiakas voi löytää itselleen parhaiten soveltuvan palvelun. Alatarin missio on myös tutkia ja kehittää digitaalisia psykologipalveluita tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeisiin.

Lämpimästi tervetuloa Alatarin asiakkaaksi tai yhteistyökumppaniksi!